torstai 18. toukokuuta 2017

Oivalluksia Sähköinen arviointi kurssista

Kurssilla esitellyistä sovelluksista varsinkin Kahoot, Quizlet, Google Forms ja Socrative ovat olleet minulla jo ennenkin käytössä. Quizlet soveltuu äärimmäisen hyvin opiskelijoiden omatoimiseen sanaston opiskeluun, mutta Quizlet Live -toiminto on mukava tapa kerrata sanastoa yhdessä. Live -toiminnon arpomien ryhmien avulla saa joustavasti aivan uusia pareja jatkotuntityöskentelyyn.

Pitkään olen pohtinut, miten saisin sanakokeiden sähköisen korjaamisen helpommaksi. Esimerkiksi Socrativehan ei anna pisteitä, vaikka sana olisi melkein oikein. Kurssin ja Abitti -kokeiden korjaamisen myötä huomasin voivani lisätä Socrativen ja Google Formsin tulostaulukkoon jokaisen opiskelijan alle tyhjän rivin, johon voin merkitä pisteet, myös puolikkaat. Tarkistus käy todella nopeasti yksi ja sama tehtävä jokaiselta oppiaalta kerrallaan. Rivin lopussa laskukaava sitten laskee pisteet yhteen automaattisesti. Tämä on tehnyt sanakokeiden korjaamisen nopeaksi ja helpoksi . Myös oppilaat ovat puhelimillaan tehneet mielellään pieniä sanatestejä tunnin alussa, joten siihenkään ei juuri mene aikaa.

Toinen, mitä olen käyttänyt enemmän tämän kurssin aikana ja jälkeen, ovat omat videot. Osaan olen käyttänyt EDpuzzlea, mutta näiden videoiden innoittamana olen ladannut YouTubesta sopivia videoita Abitti-kokeisiin ja leikannut niistä lyhyitä osia kokeeseen. Oppilaat ovat pitäneet näistä videoista myös osana koetta.

Maija-Liisa Salonurmi
Ruotsin ja saksan kielen opettaja
Iitin lukio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommenttisi loppuun vähintään etunimi ja sukunimesi ensimmäinen kirjain, jos julkaiset kohdasta NIMETÖN, jolloin nimesi ei näy Google-tunnuksestasi. Kommentti kannattaa aina kopioida itselle ennen kuin valitsee JULKAISE, sillä valitettavasti toisinaan viesti siinä vaiheessa katoaa.