sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Mobiililaitteiden käyttö lukio opetuksessa- koulutus

Hei Matleena ja muut Scholae Futurum hankkeessa mukana olleet!

Viime lukuvuoden sain hoitaakseni muita kun opetustehtäviä ja koin että jäin opetukseni digitalisaatiossa jälkeen. Siksi olinkin iloinen kun tarjoutui tilaisuus osallistua Matleenan vetämään koulutukseen ja sitä kauttaa virkistää muistia aiemmin käyttämiini appsien, kuten Socrative, Kahoot ja Quizlet, ominaisuuksiin ja saada uusia vinkkejä niiden käyttöön.

Näiden lisäksi tutustuimme useaan muuhun kiinnostavaan appsiin, mutta nyt meneillään olevana lukuvuotena omaan opetukseeni käyttökelpoisimmat ehkä kuitenkin tulevat olemaan edellä mainitut sekä Padlet, Quizzizz, QR-koodin käyttö ja historian opetuksessa Google Expedition. En usko että aika antaa myöden työn ohessa tutustua ja ottaa käyttöön näiden lisäksi muita ainakaan seuraavan jakson aikana.

Uuden pohjustuksena, jo opetun kertaamiseen sekä oppilaiden aktivoimiseen soveltuvat ainakin Kahoot, Quizlet ja Socrative. Oppilaat voivat suorittaa nämä tehtävät myös kotona ajan kanssa, tai jopa eri tehtäviä opetusta eriyteltäessä. Opiskelijat voivat itsekin luoda toisilleen opiskeluun liittyviä kyselyitä, kertaustehtäviä jne appseja käyttäen. Appsit soveltuvat myös lyhyempien testien tai jopa kokeiden laatimiseen. Ryhmässä voi vielä kokeen jälkeenkin keskustella koealueeseen liittyvästä aiheesta väärien vastausten pohjalta, jonka jälkeen sama testi/koe voidaan tarvittaessa tehdä uudelleen.

QR-koodin avulla saa esimerkiski lähialueen historian opetukseen mukaan muun muassa liikunnallisuutta ja aistihavantoja opiskelijan työskennellässä tiedon parissa fyysisesti laajemmalla alueella. Opiskelija tutustuu esimerkiski samanaikaisesti tietoon tai tehtävään QR-koodin avulla ja on itse tietoa koskevalla paikalla näkemässä paikan/esineen ja kokemassa sen omilla aisteillaan. Myös Google Expedition tarjoaa opiskelijoille elämyksiä ja mahdollisuuden "itse" kokea ja nähdä historiassa käsiteltäviä, kaukana sijaitsevia kohteita, esim. antiikin Rooman historiallisen keskustan, opettajan toimiessa oppaana.

Koulutuksen antia on ollut uusi innostus uudistaa omaa opetustani. Sain varmuutta oma-aloitteisimmin hakea uusia appseja, jotka voisivat elävöittää opetusta ja tuoda lisäarvoa kurssien sisältöön sekä aktivoida opiskelijoita oppimaan vaihtoehtoisin menetelmin.

Uutta intoa digitalisointiin monipuolisemman opetuksen mahdollistajana ja tukena sekä mukavaa alkanutta kevätlukukautta kaikille toivottaa siis näin Eva-Lisa Oulusta!