tiistai 12. joulukuuta 2017

Oma kokeilu englannin tunnilla

Hei!
Halusin kokeilla jotakin ihan uutta ja päädyin testaamaan google expeditionsia kahdeksasluokkalaisten kanssa. Australiaan liittyen löysin pari sopivaa tutkimusmatkaa Sydneysta ja Suuresta Valliriutasta.
Käytimme iPadeja, koska koulussamme ei ole virtuaalilaseja. Koska osa tutkimusmatkan valmiista teksteistä oli vaativia, yksinkertaistin sanastoa ja selitin omin sanoin osan termeistä. Tämä onnistui hyvin ja sain vaikutelman, että oppilaat pysyivät hyvin mukana.
Oppilaat tykkäsivät kokeilusta, koska se oli erilaista ja jännää. Oma arvioni on, että vähemmänkin kokenut opettaja pystyy hyvin käyttämään sovellusta. Aion jatkossa tehdä muita tutkimusmatkoja oppilaiden kanssaan työstäen heidän kokemaansa esim. niin että oppilaat kertovat kuulemastaan suullisesti apusanojen avulla, teen sanaselityksiä ja oppilaat saavat arvata mistä sanasta on kyse tai kahootin. Vaihtoehtoisesti oppilaat voivat ihan vapaastikin kertoa, mitä muistavat näkemästään ja kuulemastaan.
Aion näyttää muillekin opettajille, miten google Expeditions toimii ja aion ehdottaa rehtorillemme, että hankkisimme koulullemme virtuaalilaseja.
Lopuksi kysymys Matleenalle: Onko niin, että useisiin tutkimusmatkoihin pitää ostaa lisää sisältöä ja jos niin on, mitä ne maksaa?
T. Anna-Mari Lahti, Svenska Privatskolan i Uleåborg

_______________________________________________________
Obs! Sähköpostiosoitteeni on muuttunut: mari.lahti@eduouka.fi

1 kommentti:

  1. Hei Anna-Mari, kahdestaan kysymyksestäsi jo viestittelimme, emmekä lopulta löytäneet mitään maksullisia palveluita Google Expeditions -sovelluksesta. Jos ei edullisia pahvilaseja halua ostaa tai käyttää, retkelle voi osallistua myös tabletilla.
    Sen sijaan harva oppilaitosverkko mahdollistaa sovelluksen käytön, joten erillinen reititin wifi-verkon luomiseen saatetaan tarvita. Sellaisia saa reilusti alle sadalla eurolla.

    VastaaPoista

Kirjoita kommenttisi loppuun vähintään etunimi ja sukunimesi ensimmäinen kirjain, jos julkaiset kohdasta NIMETÖN, jolloin nimesi ei näy Google-tunnuksestasi. Kommentti kannattaa aina kopioida itselle ennen kuin valitsee JULKAISE, sillä valitettavasti toisinaan viesti siinä vaiheessa katoaa.