keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Google Expeditions ja virtuaalilasit biologian ja maantiedon tunnilla

Mikä on Google Expeditions?


Google Expeditions on virtuaalitodellisuutta hyödyntävä opetustyökalu. Sen avulla voi tehdä virtuaalimatkoja eri puolille maailmaa ja nähdä muun muassa historiallisia maamerkkejä, sukeltaa valtamerissä ja vierailla avaruudessa. Opettaja toimii virtuaalimatkalla oppaana ja oppilaat ovat tutkijoita, jotka tutustuvat 3D-kuvien muodostamaan ympäristöön opettajan johdattamana. Ohjelmasta löytyy yli 200 erilaista tutkimusmatkaa, jotka koostuvat 3D-kuvista ja niihin liittyvistä kuvauksista. Lisäksi materiaalissa on tutkimusmatkaan liittyviä ideoita keskustelunaiheiksi ja valmiita kysymyksiä, joita voi halutessaan käyttää virtuaalimatkan ohessa.

Opettajan ja oppilaiden kokemukset


Oppilaat innostuvat virtuaalilaseista ja heidän mielestään on mielenkiintoista tehdä virtuaalimatkoja eri puolille maailmaa. Osaa harmitti, ettei virtuaalimaailmassa pääse vielä liikkumaan itse paikasta toiseen. Haasteena on se, etteivät kaikkien oppilaiden kännykät toimi sovelluksessa kunnolla. Kaikki eivät silloin pääse käyttämään VR-laseja samaan aikaan. Toisaalta oppilaat mielellään vuorottelivat lasien käytössä, sillä lasien käyttö on melko raskasta silmille. Opettajan näkökulmasta virtuaalimatkat ovat mukava lisämauste oppitunneille. Lisäksi lasien käyttöönotto on helppoa ja oppilaat oppivat käyttämään niitä helposti.

Tarvittavat laitteet ja muut vaatimukset


Opettaja tarvitsee tabletin, jolle on ladattu Google Expeditions-sovellus. Sovellus löytyy sekä Androidille että iOS:lle.

Oppilaat tarvitsevat kännykän ja virtuaalilasit. Esimerkiksi Google Cardboard-lasit soveltuvat hyvin oppilaskäyttöön. Ne ovat pahviset alle 10 € maksavat VR-lasit. Laseissa on kotelo, jonne oppilas sujauttaa kännykkänsä ja katselee kännykän näyttöä lasien kautta. Oppilaiden tulee ladata kännyköihin Google Expeditions -sovellus ja Cardboard-sovellus. Laitteessa on oltava vähintään Android 4.4 tai iOS 8.0. Myös näitä uudemmat versiot tukevat sovelluksia. Kaikilla kännyköillä sovellus ei toimi kunnolla, mutta se selviää vasta kokeilemalla ryhmän kanssa.

Opettajan ja oppilaiden on oltava samassa verkossa, jotta tutkimusmatka onnistuu. Oppilaita on siis ohjeistettava liittymään kännyköillään samaan verkkoon tabletin kanssa. Koulujen julkinen langaton verkko toimii ongelmitta. Oman verkon voi luoda esim. reitittimen avulla.

Toimintaohjeet


Opettaja avaa tabletilla Google Expeditionsin ja lataa haluamansa tutkimusmatkan. Näytöllä on valittavissa kaksi roolia tutkimusmatkalle; oppaan rooli ja tutkijan rooli. Opettaja valitsee oppaan roolin ja oppilaat tutkijan roolin. Oppilaat avaavat myös saman sovelluksen ja liittyvät tutkimusmatkalle tutkijoina. Sovellus ohjeistaa oppilaita lasien käyttöönotossa, joten ainakin yläkouluikäiset osaavat ottaa lasit käyttöön omatoimisesti.

Kun oppilaat ovat liittyneet tutkimusmatkalle tutkijoina, matka voi alkaa. Opettaja näkee tabletiltaan mihin suuntaan oppilaat katsovat ja hän voi myös osoittaa oppilaille kohtia, joihin tulisi kiinnittää huomiota. Tabletin näytöltä näkyy myös lisätietoa kohteesta, minkä avulla opettaja voi kertoa tarkempaa tietoa nähtävillä olevasta kohteesta. Oppilaat eivät voi liikkua paikasta toiseen, vaan heillä on 360° näkymä kohteesta. Opettaja etenee haluamaansa tahtia kuvasta toiseen ja oppilaiden näkemä näkymä muuttuu samaa tahtia.

Muuta huomioitavaa


Virtuaalilaseilla katsominen väsyttää silmiä ja harva jaksaa katsoa niillä kauaa. Erityisesti päänsärkyyn ja migreenin taipuvaisia oppilaita kannattaa varoittaa ennen virtuaalimatkan aloittamista. Oppilaat voivat kuitenkin helposti ottaa lasit pois päästä ja pitää taukoja.

Google Cardboard-laseilla voi käyttää myös muita sovelluksia. Esimerkiksi Sketchfab ja Youtube tarjoavat videoita ja 3D-malleja, joita voi katsoa VR-laseilla.

Tytti Kaukola-Risku

1 kommentti:

  1. Jos vr-laseja käyttäessä tulee huono olo, kannattaa huomioida, että oppijat voivat seurata tutkimusmatkaa myös tablettien avulla. Niillä toimii samalla sovelluksella.

    VastaaPoista

Kirjoita kommenttisi loppuun vähintään etunimi ja sukunimesi ensimmäinen kirjain, jos julkaiset kohdasta NIMETÖN, jolloin nimesi ei näy Google-tunnuksestasi. Kommentti kannattaa aina kopioida itselle ennen kuin valitsee JULKAISE, sillä valitettavasti toisinaan viesti siinä vaiheessa katoaa.